Frisbeegolffin pullonkaula

Oikeastaan otsikko voisi olla ehkä ”FrisbeeGolffin vaikein osa-alue” taikka ”Se viimeinen mahdollisuus”. Voisi olla myös ”Väylän viimeinen heitto”.

Mutta jätin otsikon nyt noin, koska sitä se monesti koko pelaamisessa vaikuttaa olevan, siis se PUTTAAMINEN. Yritän tässä nyt perehtyä tuohon viimeiseen toivoon syvemmin, tarjota omia vinkkejä, muiden vinkkejä ja opetusvideoita ja ehkä auttamaan lukijaa itseään ajattelemaan, miten omalta kannalta puttaamisen jaloa taitoa voisi vielä kehittää itselleen sopivaksi.

Oppimisen ainoa vaatimus: nöyryys ja antautuminen toistuvalle treenille

Heitän heti kehiin tämän Discraftin mainion videon, jossa yksiselitteisesti, tietyntyyppisellä metodilla suorastaan joutuu oppimaan varman putin 

(21 min.pitkä):

“Discraft Disc Golf Clinic: Putting Confidence Program”

Jos et jaksanut katsoa videota loppuun asti tai englanti ei ole vahvimpia puolia, niin tuossa videossa kerrotaan yksiselitteisesti toiston tärkeydestä, mutta sillä tarkennuksella, että ”ohjelmassa” on pysyttävä tai tulosta ei synny. Eli, ei ole syytä joka onnistuneen puttitreenisarjan jälkeen siirtyä 5 m kauemmaksi korista jatkamaan samanlaista treeniä, koska on jo niin ”pirun hyvä”. Pikemminkin, on syytä jatkaa puttaamisharjoittelua siltä etäisyydeltä, kun saa kiekot koriin, JOKAISENA HARJOITTELUPÄIVÄNÄ. Itse jaksoin harjoitella maanisesti tunteja pelkästään puttia joka päivä, aikoinaan kun löysin lajin. Mutta totuushan on, ettei tuo treeni kanna pitkälle, kuten edellä videossakin se todettiin: keskittyminen kärsii, koska joka ikinen harjoitusputti on pelattava niin, kuin pelaisit kilpailussa. Muuten harjoitukset ovat lähes ajanhukkaa. On kohtuullisen raskasta olla siinä ”oikeassa” puttiasennossa tunteja yhteen menoon ja maltillisesti.

Yhdyn moniin seikkoihin, joista Mark Ellis videolla mainitsee, mutta ihan kirjaimellisesti kaikki ei uppoa karoineen päivineen. Esimerkiksi: kiekkomäärän ei tarvitse välttämättä olla juuri se 2 kpl, jokainen kyllä löytää sen sopivan määrän, kunhan ottaa sen huomioon, että puttaustilanteessa ei saa antaa paikkojen väsyä liikaa eikä jäykistyä. Muuten silloin on jo liian kauan kökitty samassa asennossa. Eihän pelitilanteessakaan olla 5 min paikaallaan ja pahimmillaan vielä selkä köyryssä!

Markin mukaan, heikon puttaamisen aiheuttaa heikko itsevarmuus tässä kohdin ja niinhän se useimmiten on. Markin menettelyllä kohotetaan itsevarmuus tasolle, josta voi rehellisesti sanoa itselleen aina: ”tuolta etäisyydeltä saan kiekon koriin”. Se on aika paljon sanottu, jos vielä tehtykkin. Tuohon tulokseen pääsee, kun pitää jalat maassa. Tuskin kuitenkaan kukaan, pystyy sanomaan samaa, säteellä: 10m – 15m korista. Eli kannattaa pitää jalat maassa.

Tekniikasta: Heiton kovuus

Putata voi lähes millä tavalla tahansa. Sanoisin, että se tapa, jolla olet opetellut ”sen varman putin” (myös tuulisissakin olosuhteissa) on hyvä pitää kilpailuissakin. Jos olet treenannut ”gorilla-putin”, joka irrottaisi kaarnatkin männystä, käytä sitä.

Mutta entä sitten kisoissa, kun pelitilannetta on lähes mahdotonta treenata? Eipä se mitään, olimmehan me jo treenanneet sen tietyn matkan varmalle putille, eikö niin? Entä jos kuitenkin kilpailutilanteessa etäisyys korista onkin 2m enemmän, kuin olet treenanut 1kk:n jokaisena päivänä ja puttityylisi on se gorilla-putti? Leikitään ajatuksella, että se varma etäisyys, josta saat kiekot koriin on max. 7m ja ammut sitten kiekon ohi kymmenestä metristä niin, ettei kiekko edes osu koriin. Vastatuuleen heitettynä kiekko on helposti taas siinä 10:ssä metrissä tai jopa ylikin ja sama ruljanssi alkaa uudelleen: kierros sitten pilalla (allekirjoittanut tietää liian hyvin mistä puhuu ;-) ).

Omista kokemuksista on aina helppo puhua, nimenomaan kuinka EI pitäisi tehdä ;-) .Nimittäin, mitä kauemmin olet frisbeegolffia pelannut, tumpeloinut tiettyjä heittoja, niin sitä enemmän sitä haluaa oppia lisää…aika loogista. Muiden neuvominen siten, että kuinka pitäisi tehdä, onkin jo aivan toinen juttu. Jokainen kun on kuitenkin erillainen, siis ihan fyysisestikkin, sormien ja ranteiden niveliä myöden.

On olemassa kuitenkin yksi ehdoton totuus, joka puttaamisessa kannattaa huomioida; on sitten vasenkätinen, nivelreumainen, yli- tai ali-painoinen, puolisokea jalaton ja kädetön, ihan sama kaikilla:

Kun puttaat, puttaat tasan niin kovaa, että seuraavaa puttia ei tarvitse uudelleen yrittää, vaan se uppoaa varmasti sisään. Putterin on normaaliolosuhteessa tiputtava niin lähelle koria, että kakkosputilla korjaat kiekon koriin epäröimättä, siltä varmalta alueelta. Niin sanotuissa poikkeavissa tilanteissa, tarkoittaen: kovaa tuulta mistä suunnasta tahansa, alas viettävää rinnettä korin takana tai sivulla, vesieste uhka, ylämäkiputissa kierintä mahdollisuus takaisin päin, jne, on otettava tietenkin olosuhteet huomioon ja toimittava niiden mukaan ja heitettävä jopa vielä hiljaisemmalla vauhdilla kiekkoa koria kohti, jos vaaramomentit ovat lähempänä, kuin sinun ”varma-alueesi”. Ei se silti ja siksi ole aina helppoa.

Putti- tekniikoista ja niiden lujuudestakin seuraavalla videolla hyviä vinkkejä jakelee Scott Papa. Scott toimii Discgolfer Magazine- lehden neuvovana toimittajana.

“Discraft Disc Golf Clinic: Putting Basics”

Tekniikasta: kiekon heittokulma

Puttaustapoja on yllättävän monia. Seuraavassa videossa heppu nimeltä Steve Carson kertoo eri tekniikoista + antaa muita vinkkiä:

” Disc Golf Tips &Techniques : Disc Golf Putting Techniques”

Alussa itse opettelin ns. unhyzer puttitekniikan, joka lievästi kaareutuu oikeakätisellä oikealle. Se on hyvä, niin kauan, kun kiekko edes osuu koriin. Koska siten pitkät putit ovat toisaalta hiukan helpommin heitettävissä; ei tarvita niin suurta ja toisaalta kovaakin käden ojennusta, tms. Mutta myöhemmin pyrin pois koko tyylistä, laiskuuttani, kun en jaksannut, enkä ehtinyt enään treenaamaan tarpeeksi usein. Kuten aiemmin sanottuna, treeniä tarvitaan paljon, jotta esim. pitkän talven jälkeen saadaan pää taas kondikseen (jos/kun talvella ei hotsita niin paljoa pelata). Kun tuota nimenomaista tyyliä ei treenaa tarpeeksi, on saletti, että kiekko jatkaa ohi mennessään piiiitkääälleeeee.

Seuraavaksi aloin treenaamaan kirjaimellisesti päinvastaista putti-tyyliä; hyzer- puttia. Eli hakemalla kiekkoa melko lievällä kulmalla oikealta (oik.kät.). Tästä on selvä hyöty kovuuden hallinnoimiseen, sekä kiekon kierteen jarrutukseen osuessaan ketjuihin hiukan korin oikealta puolelta, jolloin tapahtuu lisäksi lievä sukellus koriin. Toisin sanoen, kun oikeakätinen puttaa myötäkierteellä koriin ja hiukan oikealta puolelta (mutta vain hiuksen hienosti), tapahtuu liikkeessä vastareaktio kiekon osuessa korin ketjuihin ja se pysähtyy hieman herkemmin, varsinkin, jos kyseessä on putteri, jossa on grippiä enemmän kuin kovissa muoveissa, esim. Millenium Omega. (Itse tosin käytän tätä nykyä kovia muoveja)

Jälkeenpäin ajateltuna, suunta opettelussa oli jo oikea, treenimäärääni nähden. Mutta edelleen oli osa-alueita, (ja on vieläkin), jotka toimivat valitettavasti vain silloin tällöin. Mm. haaraputtaaminen oli hankalaa, jota joutuu ikävän usein käyttämään, vielä kotiradalla, kun siellä sattuu olemaan rutkasti puita. Haaraputtauksessa sain hassun ahaa-elämyksen jonkin aikaa sitten, joka itseasiassa tuntui todella pöljältä, kun se kesti noinkin kauan älytä. Höntti olo tuli siitä, kun jäin kelaamaan, että miksi ihmeessä sitä tottuneesti ja jääräpäisesti vain käyttää samoja tekniikoita vuodesta toiseen ja luulee, että se tyyli vaan on opeteltava, vaikka, voisi olla olemassa itselleen sopivampikin/yksinkertaisempikin keino. Haaraputissa, kun olin tottuneesti aina putannut siten, että kiekon lähtörata alkoi vasemman reiden päältä tai sen vasemmalta sivulta, jolloin tuli väkisin sellainen sivuttais liike koria kohti: sektori liian suuri. 

Kun sitten puolivahingossa, huitaisten heitinkin kiekon koriin siten, että kiekko lähti kirjaimellisesti jalkojen välistä, kohtisuoraan ja sisään. Tästä inspiroituneena aloin treenaamaan pelkästään haaraputtia. Viikon jokaisena päivänä treenasin 15-30min, jonka jälkeen viikkokisoissa paransin omaa ennätystäni kolmella heitolla. Myöhemmin totesin, että se on varma putti lähietäisyydeltä, mutta pitkällä roikolla haaraputtaaminen, ainakin minulle, osoittautui mahdottomaksi, niin sanotun turva-alueeni ulkopuolelta.. heitosta tulee liian jyrkkä, jolloin koriin osumiselle jää liian pieni rako. Tässä minulla on vielä paljon hiomista. Haaraputtaaminen kun pitäisi saada toimimaan siten, että tuota varsinaista kaarta oikealta ei pääse juurikaan syntymään ja kiekko lähes ”nostetaan” suoraan koriin kymmenenkin metrin päästä. Toiset kutsuvat tätä hissi-putiksi J

Haaraputtaamisesta lisää seuraavassa videossa Nikko Locastron opastamana:

” Nikko Locastro teaches youHow to Putt- DiscMasters”

Yhteenveto

Kaikki ketkä harrastavat frisbeegolffia tai ovat aikeissa aloittaa ensikokeilujen jälkeen, lienevät kanssani samaa mieltä siitä, että ottaa kohtuullisen paljon päähän äärimmäisen hyvän avauksen jälkeinen shitti-putti, joka kilahtaa alarautaan, ylärautaan tai vielä pahempaa; lentää niin kauas, ettei seuraavallakaan yrityksellä ole toiveita saada sitä sisään, muuten kuin arpomalla silmät selän taakse sidottuina ja väärällä kädellä seisten. Kaikesta muusta voimmekin olla eri mieltä, se on selvä. Sanotaan vielä; että pidä jalat maassa ja toiveesi onnistumiselle suhteutettuna treenimäärääsi. Jotta saa 7 metrin putin aina sisään, on treenattava yllättävä paljon tai olisiko pikemminkin paremmin muotoiltuna näin: riittävän usein. Toiston ja liikeradan muistuttaminen lihaksille, käsille ja jaloille on olennaista. Sama pätee ihan mihin tahansakkin treeniin, mutta frisbeegolffissa epäonnistuminen aina korostuu sitä mukaan, kun toiset jatkavat onnistumistaan. Kun toisten taitotaso kohenee, ei voi olla huomaamatta oman pelaamisen heikkoja puolia. Itse otin viikon tehokuurin aamuisin, ennen aamupalaa ja ilman häiriötekijöitä..toimii hyvin. 

Nyt kun tätä kirjoitan, on syksy ja sataa..kele. Ei sitä tarvitse ehkä ihan kylähulluksi ryhtyä ja mennä sateeseen kastumaan ja hankkia flunssaa. Syksyllä ja talvella, jos varsinkin seurassasi on aktiiveja, voi koittaa vuokrata tiloja, jossa jatkaa treenaamista. Ja mikäs sen parempaa on kuin treenata kavereiden kanssa, kuin yksin kotonaan omaan koriin, vaikka sekin on tärkeää.

Toivottavasti sait tästä edes jotain apua, jos kierit puttaamisen kanssa saatanallisessa kuristusotteessa, eikä happi meinaa kulkea, valo tunnelin päässä on sammunut ja kiukku ja turhautuminen tursuaa korvista niin että vaikut lentää.

Tämä viimeinen, on se kaikista vaikein heitto, opettele se hyvin!

Lopuksi vielä video puttauksen saloista Avery Jenkinsin sekä Jussi Meresmaan kertomana:

” Discmania Deep in the Game: Ep 1 - Putting (Instructional Disc Golf video)”

Hyviä treenejä!